10/2009: Taikasanoja kaupungin hallintaan

Design, esim. design-hotelli.

Ennen, 1950-luvulla design tarkoitti korkeatasoista suunnittelua ja valmistusta, esim. Finnish design. Nyt, 2000-luvulla sitä käytetään taikasanana peittämään huonoa laatua ja kyseenalaista valmistelua kuten Katajanokan ökyhotellihankkeessa. Design-sanalla omien etujensa ajajat pyrkivät nostamaan suunnitelmansa asiantuntijoiden asiaksi, kaupunkilaisten elämänkokemuksen yläpuolelle ja heidän arvostelunsa tavoittamattomiin. Design-sana korostaa kansainvälisyyttä ja muodikkuutta. Samalla se ilmaisee kyvyttömyyttä ymmärtää historiallisia arvoja. Käsitteen käytössä ilmeni epäjohdonmukaisuutta, kun entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen ajoi hotellin uudisrakennusta Helsingin historialliseen sydämeen, vaikka on puhunut Rooman historiallisen keskustan laadusta. Pantheonin aukiolle eivät kuitenkaan edes hyväveliverkostot eivätkä lahjukset tuo hotellin uudisrakennusta. Tutkiva journalisti voisikin selvittää, minkälaisten kansainvälisten ja kotimaisten vaikuttajaverkostojen ja mahdollisten vastapalvelujen kautta Katajanokan hanke on saanut tukijoita ohi demokraattisen valmistelun ja kaupunkilaisten yhteisten etujen. Omertan laki on käytössä, hankkeesta eivät alemmat virkamiehet saa enää puhua julkisesti.

Aalto, esim. Aalto-hotelli, Aalto-yliopisto.

Kansainvälisesti kuuluisan sankariarkkitehdin nimellä halutaan glorifioida hankkeita, joilla ilman etuliitettä ei ilmeisesti olisi tulevaisuutta. Taikasana peittää tyhjyyden: sen, ettei keisarilla ole vaatteita. Nimi ei tuo sisältöä. Korpinen yritti myydä Katajanokan hanketta ensin Aalto-hotellina kaupunginvaltuutetuille, mutta nimi ei siinä joukossa tehonnut. Innovaatioyliopistoa markkinoidaan nyt Aalto-yliopistona, jonka logo A? kertoo neuvottomuuden jatkumisesta. Aallon harjalla voi yrittää ratsastaa, mutta Suuri Aalto voi tsunamin tapaan huuhtoa pois lopunkin substanssin.

Kaupunkilaisten olohuone, esim. Keskustakirjastosta.

Tarkoitus on luoda mielikuva kaikille avoimista yhteisistä paikoista ja kodikkaasta ihmisläheisyydestä, millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. (Fasadin henki, 2001.) Käytetään taikasanana mm. Keskustakirjaston yhteydessä piilottamaan hankkeen ajajien pakkomiellettä uudisrakennuksesta, jonka he kuvittelevat täyttävän kaikki Pasilan pääkirjastoon neljännesvuosisata sitten asetetut mutta toteutumattomat toiveet. Mikko Leistin selvitys Keskustakirjastosta (2007) kuvasi monenmoisia toimintoja, mutta ei kirjoja tai lehtiä eikä niiden lainausta. Kuinka ohueksi voivat kirjastoihmiset päästää ydintoiminnan ilman että kirjastonimikkeeltä putoaa pohja: elääkö kirjaston henki yhä, vaikka konkretiaa ei näy? Ja miksi kirjastoon pitäisi julkisin varoin rakennuttaa ravintola-, kahvila-, näyttely- ja kokoustiloja ja yleinen saunakin, kun niitä on keskustassa muutenkin? Radikaali säästöehdotukseni: ulkoistetaan ne! Varataan kirjasto kirjoille ja niiden lainaamiselle, ne ovat kaupunkilaisille tärkeitä. Muuten olen sitä mieltä, että Postitalo sopisi täydellisesti uuden Keskustakirjaston paikaksi.

*

Lukekaa syyskuussa ilmestynyt kaupunkikolumni, Marc Schalenbergin kirjoitus Kjell Westön Helsingistä!

Anja Kervanto Nevanlinna

10.10.2009